Joulun haipatuin Pleikkaripeli osoittaa monimuotoisuuden olevan hittiainesta

Panu Alanko 13-12-2022

Markkinoijalle monimuotoisuus ei ole muotisana vaan voimavara, jolla tavoitetaan niin uusia osaajia kuin ostajia. Tässä suhteessa peliteollisuudessa ollaan vahvasti ajan hermolla, sillä monimuotoisuus näkyy konkreettisesti jouluna pukinkonttiin paketoitavissa lahjoissa.

Monimuotoisuus on markkinan moninaisuuden ymmärtämistä, hyväksymistä ja arvostamista. Markkinoijan työkalupakissa se on tapa huomioida ja palvella brändin sidosryhmiä yhdenvertaisesti sisäistämällä sellaiset tarpeet, näkökulmat ja osallistumisen esteet, jotka tekevät meistä erilaisia – ja juuri siksi niin kiinnostavia.

Väitänkin, että monimuotoisuus on tänä päivänä yksi strategisista menestymisen edellytyksistä, jonka tulisi olla vähintään liiketoiminnan muotoilua ja työn johtamista ohjaava tekijä, jos ei koko olemassaolon kivijalka. Kilpaillussa markkinassa meillä ei ole varaa jättää ketään ulkopuolelle.

Avainsanoina empatia ja osallisuus

Monimuotoisuuden ymmärtäminen on jo askel eteenpäin, mutta brändeiltä vaaditaan myös konkreettista toimintaa, jonka vaikutus on todennettavissa. Sisäisten monimuotoisuutta kartoittavien mittausten lisäksi liiketoiminnan dashboardia tulisikin täydentää soveltuvilla mittareilla. Toteutuvatko monimuotoisuuden tavoitteet sekä työntekijä- että asiakaskokemuksessa? Entä siinä miten brändi on vuorovaikutuksessa yleisöjensä kanssa?

Ennen mittarointia on kuitenkin ryhdyttävä tekoihin ja ymmärrettävä aidosti niitä ihmisiä, joihin pyrimme vaikuttamaan. Avain onnistumiseen on empatia, riippumatta siitä tarkastellaanko monimuotoisuutta henkilöstöjohtamisen, tuotekehityksen tai markkinointiviestinnän osa-alueella. Koska itselle vieraisiin saappaisiin asettuminen ei aina käy luonnostaan, tiivis yhteistyö eri sidosryhmien kanssa on kultaa.

Lopulta siitä tässä kaikessa on kyse – moninaisten näkökulmien yhteensovittamisesta ja osallisuuden antamisesta niille, joilla sitä ei vielä ole.

Uusia yleisöjä monimuotoisuuden keinoilla

Kuluttajamarkkinan sirpaloituminen on kiihdyttänyt kysyntää monille erikois- ja lisäarvotuotteille, mikä kertoo omaa tarinaansa monimuotoisuudesta. Pientäkin niche-markkinaa syvällisesti palvelemalla voi voittaa, kun ymmärtää aidosti sen tarpeet ja omistautuu asialleen.

Maailmalla trendi on näkynyt muun muassa TikTok-markkinoinnissa, jossa sisältöjä kulutetaan tarkkaan rajattujen aihetunnisteiden piirissä. Ilmiöstä kertoo myös ex-koripalloilija Shaquille O’Nealin Yhdysvalloissa perustama mainostoimisto, joka haastaa markkinointialan käytänteitä keskittymällä vähemmistöihin ja vahvistamalla luovan työn diversiteettiä, inkluusiota ja tasa-arvoa.

Otsikossakin mainittu peliteollisuus on toinen esimerkki toimialasta, jossa monimuotoisuuden huomiointi on kasvattanut koko markkinaa. Pienen piirin miehiseksi ja teknologiavetoiseksi viihteeksi mielletystä videopelaamisesta on muovautunut vuosikymmenten aikana valtavirtailmiö. Miljardien arvoinen toimiala ei olisi voinut kasvaa nykyiseen mittakaavaansa ilman pelaajakunnan moninaisuuden huomioivaa kehitystä, mikä näkyy muun muassa pelaamisen lajityyppien ja pelisisältöjen kasvavana kirjona.

Vaikka työsarkaa on vielä paljon jäljellä, suunta on selvästi oikea. Tässä pätee jo kliseeksi muodostunut viisaus, jossa elefantti syödään pala kerrallaan. Suuria, moniulotteisia haasteita ratkotaan pienemmissä etapeissa, joista viimeisimpänä saavutettavuus on noussut yhdeksi pelialan keskeiseksi keinoksi monimuotoisuustyössä.

Marraskuussa PlayStationin julkaisema toimintaseikkailu God of War: Ragnarök rikkoi ilmestyessään myyntiennätyksiä, eikä vähiten siksi, että se tuo uraauurtavilla ominaisuuksillaan pelin pariin kokonaan uuden yleisön. Pitkäjänteisen tuotekehityksen ansiosta yli 60 erilaista saavutettavuusasetusta tuovat tänä jouluna Kratoksen myyttiset seikkailut ensimmäistä kertaa näkövammaisten ja muiden toimintarajoitteisten pelaajien ulottuville. Osana pelin lanseerausta, pääsimme havainnollistamaan moninaista pelikokemusta yhteistyössä Aivovammaliiton edustajista kootun testiryhmän kanssa, ja lopputuloksena oli silkkaa pelaamisen iloa.

Voiko pelaaja parempaa lahjaa enää toivoa?

Panu Alanko

Panu Alanko Account Director Strateginen kaupallisesti ajatteleva viestijä, jolle ihmiset ovat työn parasta antia ja jonka mielestä hyvässä tarinankerronnassa vähemmän on aina enemmän.